Vanha koulu ulkoa

Tuli joka ei sammu

Riihon Majatalon tarina. Osa 1.

 

Kauan sitten, aikana ennen traktoreita, lankapuhelimia tai edes radiota, Riihon kylässä asui vanha mies. Ukko asutti nykyisen Syrjälän paikalla ollutta mökkiä, joka oli Riihiahon tilan torppa. Miehestä itsestään ei ole sen enempää kerrottavaa, mutta uni, jonka hän eräänä yönä näki, oli sen verran erikoinen, että se on kulkeutunut sukupolvien saatossa eteenpäin. Ukko näet näki unta, että Pukkiniemessä paloi tuli. Ja se tuli ei sammunut. Unensa hän kertoi kyläläisille ja sitä puheltiin ja ihmeteltiin. Mitä se mahtaa tarkoittaa? Tuli, joka ei sammu?
Samoihin aikoihin Riihiahon tilalla elettiin kovia vuosia. Vanha sukutila, jonka viirissä lukee 1586, oli menettänyt isännän. Taavetti-isäntä ei muutenkaan ollut niitä huolellisimpia ja ahkerimpia tilanhoidossa. Tilan asiat olivat päässeet pahasti rempalleen. Isännän vielä kuoltua parhaassa iässään, olivat asiat surkealla tolalla. Alaikäisiä lapsia jäi yhdeksän Henriikka-emännän hoidettavaksi. Vanhin lapsista, Lyydia, oli vasta yksitoistavuotias. Taloon määrättiin pehtoori huolehtimaan viljelystä ja tilan asioista.

”Voin minä muuttaa poiskin, jos et sinä minusta välitä.”
Siihen aikaan naapuriapu oli korvaamatonta. Vaissin tilan isäntä, Paavali, näki naapurinsa ahdingon ja pelottavan tulevaisuuden ilman jämäkkää isäntää. Hän tunsi Mäntän talon Juho-nimisen toimeliaan pojan ja mielessä alkoi kehkeytyä suunnitelma. Mäntän talo oli nykyisen Mäntän kaupungin alueella, kosken varrella, ja toimi siinä postina ja majatalona. Serlachiuksen ostettua maat ja koskioikeudet, ei talon pojalla ollut enää tulevaisuutta oman kotinsa isäntänä. Niinpä Paavali ryhtyi puhemieheksi Lyydian ja Juhon välille. Häät vietettiin ja tilalle saatiin riuska isäntä. Ei siinä oltu paljon Lyydian mielipidettä kyselty. Hän oli vasta seitsemäntoistavuotias ja vieras sulhasmies lähenteli neljääkymmentä. Häiden jälkeen Lyydia karkasi naapuriin Kellolaan eikä suostunut tulemaan maanitteluista huolimatta kotiin. Ei Juho ollut julma ja määräilevä mies, vaan aikansa mietittyään lähetti nuorikolleen lempeän sanan: ”Jos et sinä minusta välitä, niin voin minä mennä takaisin Mänttäänkin.” Niin Lyydia palasi takaisin kotiin ja avioliitosta kehkeytyi varsin onnellinen ja hyvä.

Juhon ja Lyydian unelma

 

Lyydian-kuva

Juholla ja Lyydialla oli kova työ saada tilanhoito mallilleen. Samalla kuitenkin Juhoa painoi eräs tärkeä asia. Mäntässä asuessaan hän oli saanut käydä koulua. Serlachius oli paperitehtaan myötä perustanut kansakoulun Mänttään. Nyt Juho näki, että omalla kylällä ei ollut koulua eikä lapsilla mahdollisuutta oppia lukemaan ja päästä elämässä eteenpäin. Yhdessä Lyydian kanssa he ottivat koulun sydämenasiakseen. Sopivaa koulurakennusta ei kylällä ollut, joten ensimmäiset vuodet kansakoulua käytiin Riihiahon tilan tuvassa. Käsityöluokkana toimi piharakennuksen väentupa. Kun alkoi näyttää siltä, että halukkaita kouluun tulijoita oli yllin kyllin, oli aika rakentaa koulua varten oma koulurakennus. Juho ja Lyydia olivat katselleet tilansa maita ja päättivät vuokrata kunnalle tontin koulun paikaksi Riihijärven rannalta. Pääsisivät lapset luistelemaan liikuntatunnilla ja uimaankin, jos elokuussa vielä vedet olisivat lämpimät. Koulun tontti sijaitsi Pukkiharjulla, joka päättyy Pukkiniemeen. Lupa koulun rakentamiseen heltisi Keisarilliselta Senaatilta 1903 ja koulurakennus valmistui 1907. Pukkiniemeen syttyi valistuksen tuli, jota monet uutterat kansankynttilät ruokkivat 90 vuotta.

Koululaisia oli lopulta niin paljon, että tarvittiin alakoululaisia varten omat luokat. Juho ja Lyydia rakensivat omalla kustannuksellaan Syrjälän talon alakouluksi koulun tienhaaraan. Alaluokkalaiset kävivät siinä koulua ja siirtyivät sitten yläluokille varsinaiseen koulurakennukseen. Enimmillään oppilaita oli tässä kyläkoulussa yhteensä noin kahdeksankymmentä. Juho ja Lyydia eivät pitäneet tarpeellisena periä vuokraa koulun tontista ja niin se siirtyi Keuruun kunnan omistukseen.

Juhon-kuva

Viinatrokareita väijymässä

Kouluun kaivattiin pysyviä opettajia, jotka samalla toimisivat koko kylän parhaaksi. Niinpä kunta rakennutti koulun pihaan opettajien asunnoksi kaksikerroksisen talon. Toinen asunto oli yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Piharakennuksessa oli myös pieni navetta, jossa asuivat opettajan kaksi lehmää ja porsas. Tilaa oli tietenkin myös heinille, polttopuille ja maatalouden työkaluille. Olihan opettajalla pieni peltopalsta, jota viljellä. Kansankynttilöistä värikkäin lienee ollut pitkäaikainen johtajaopettaja maisteri Frans Silvo. Hän kasvatti kylän tulevaisuuden toivoja ankarassa kurissa ja nuhteessa. Hän oli innokas kristillisten tilaisuuksien järjestäjä ja kokosi kylän ihmiset virren veisuun ja sanan äärelle koululle. Tuli paloi kirkkaalla liekillä. Silvo oli myös raittiusliikkeenmies henkeen ja vereen. Kieltolaki oli voimassa ja alkoholijuomien myyminen ja valmistaminen oli Suomessa kielletty. Hän oli saanut raittiuspoliisin lupakirjan, joka oikeutti hänet käräyttämään pontikankeittäjiä. Toimissaan hän oli välillä liiankin innokas ja kerrotaan tarinaa pirtulastin pysäyttämisestä. Silvo oli saanut kuulla, että seuraavana yönä tulisi Ruovedeltä kuorma-auto, jolla olisi lastinaan kiellettyjä aineita. Opettaja värväsi mukaansa muutaman isoimman kaverin viidenneltä luokalta. Näiden kanssa hän meni iltahämärissä vartioon maantien varteen. Liikennettä oli siihen aikaan harvoin ja opettaja kaataa tömäytti ison kuusen tielle pysäyttääkseen salakuljettajien kuorma-auton. Siinä sitten valvottiin kuusen juurella torkkuen ja odotettiin jännittyneinä roistojen kuorma-autoa. Lopulta aamuyöllä alkoi kuulua auton surinaa ja opettaja taustajoukkoineen valmistautui rynnäkköön ja pidättämään mokomat viinatrokarit. Kuorma-auto mateli hiljakseen Ruoveden suunnasta ja kun valokeilat osuivat tiellä rötköttävään kuuseen, auto pysähtyi. Opettajan ja poikaviikareiden hämmästykseksi autosta astuikin ulos salakuljettajien sijasta kaksi poliisimiestä. Opettaja oli mennyt raittiusinnossaan liian pitkälle. Hänelle oli viritetty ansa, johon hän suinpäin lankesi ja määräsi vielä oppilaansakin mukaan. Raittiuspoliisin kirja vietiin opettajalta ja kehotettiin rauhalliseen käytökseen.

Koulun tarina kesti yhdeksänkymmentä vuotta. Lopulta lasten määrä kylällä väheni ja koulun jatkuminen kävi mahdottomaksi. Koulun pito lopetettiin 1993 ja Keuruun kunta laittoi koulun myyntiin.

Koulun-vanha-ilmakuva

Miten kävi tulen, joka ei sammu? Lue tarinan jännittävä jatko seuraavasta blogista Naapurina hienohelma?

Jaa
Jaa