Tilavuokra

Mökki Keuruulta - vuokraa koko Majatalo

Tilavuokra

Mökki Keuruulta vuokralle? Mitä jos vuokraatkin koko Majatalon järven rannalta? Samalla rahalla saat paljon enemmän. Reilun kokoisia tiloja, vaikka viikonlopun viettoon kaveriporukalla tai suvun ja perheen voimin. 

Majatalon viihtyisässä miljöössä vietät aikaa rauhassa omalla porukalla. Perhetapaamiset, sukujuhlat tai synttärijuhlat järjestät vaivatta avarissa tiloissamme ja keittiössämme valmistat syötävää isommallekin väelle. Tarvittaessa saatte kaiken ostettua täysihoidolla, niin koko perhe, suku tai kaveriporukka voi keskittyä vain nauttimaan yhdessäolosta.

Riihon Majatalon avarat ja valoisat huoneet luovat hyvät puitteet monenlaisille tapahtumille. Vuodepaikkoja meillä on 45 kappaletta ja varavuoteilla ja patjoilla saadaan muutama lisää. Majoittuminen tapahtuu 2-9 henkilön huoneissa, jotka sijaitsevat sekä päärakennuksessa että piharakennuksessa. Rakennukset ovat lähellä toisiaan, saman pihan eri puolilla. Majatalon keittiössä voi kokata mukavasti yhdessä ja kylmiöön sopivat isonkin porukan eväät.

Tilavuokraan voi kätevästi sisällyttää ruokailuja, kuten aamupalat tai pääruoat. Ja vaikka juhla-aterian Majatalon väen toimesta hoidettuina.

Majatalossa myös lapset ja nuoret viihtyvät. Vanha jumppasali puolapuineen, biljardipöytineen ja lelukaappeineen takaa tekemistä sisätiloissa. Meillä on myös iso valikoima lautapelejä ja lukutoukat löytävät iltalukemista takkahuoneen kirjahyllystä. Ulkoa löytyy jalkapallokenttä maaleineen, rantalentiskenttä, koripallokori, pingispöytä, salkopallo, keinut ja kiipeilyteline sekä valikoima ulkopelejä. Rannassa on vene ja kanootti, jotka ovat vieraidemme käytössä. 

Tilavuokraan sisältyvät myös Majatalon saunat. Päärakennuksen isommassa saunassa mahtuu mukavasti kylpemään kymmenkunta henkeä yhtä aikaa. Rantatuvan kellarin saunaan puolestaan sopii 3-4 saunojaa yhtä aikaa. Uinti tai kastautuminen viileässä järvessä kruunaa saunakokemuksen. Kesäisin Riihijärvi lämpenee miellyttäväksi tumman vetensä ansiosta. Kevät- ja syyskaudella taas saunojat voivat nauttia virkistävästä viileydestä saunomisen lomassa. Mikään ei voita sitä hyvänolon tunnetta, joka syntyy siitä, kun pääsee pulahtamaan höyryävän saunan lämmöstä viileään järviveteen. 

Jäätilanteen salliessa voimme tehdä vieraillemme talviaikaan avannon. Suomalainen avanto on arktinen kokemus vailla vertaa! Avannossa kastautuminen on upeaa itsensä voittamista ja jättää jälkeensä mahtavan olon. Meillä saunojat voivat pyörähtää myös pehmeässä lumihangessa halutessaan. 

Mökin hinnalla koko Majatalo!

Mökki Keuruulta vuokralle? Mitä jos vuokraatkin koko Majatalon järven rannalta? Samalla rahalla saat paljon enemmän. Reilun kokoisia tiloja, vaikka viikonlopun viettoon kaveriporukalla tai suvun ja perheen voimin.

Majatalon viihtyisässä miljöössä vietät aikaa rauhassa omalla porukalla. Perhetapaamiset, sukujuhlat tai syntymäpäiväjuhlat järjestät vaivatta avarissa tiloissamme ja keittiössämme valmistat syötävää isommalekin väelle. Tarvittaessa saatte kaiken ostettua täysihoidolla, niin koko perhe, suku tai kaveriporukka voi keskittyä vain nauttimaan yhdessäolosta.

Riihon Majatalon avarat ja valoisat huoneet luovat hyvät puitteet monenlaisille tapahtumille. Vuodepaikkoja meillä on 45 kappaletta ja varavuoteilla ja patjoilla saadaan muutama lisää. Majoittuminen tapahtuu 2-9 henkilön huoneissa, jotka sijaitsevat sekä päärakennuksessa että piharakennuksessa. Rakennukset ovat lähellä toisiaan, saman pihan eri puolilla. Majatalon keittiössä voi kokata mukavasti yhdessä ja kylmiöön sopivat isonkin porukan eväät.

Tilavuokraan voi kätevästi sisällyttää ruokailuja, kuten aamupalat tai pääruoat. Ja vaikka juhla-aterian Majatalon väen toimesta hoidettuina.

Majatalossa myös lapset ja nuoret viihtyvät. Vanha jumppasali puolapuineen, biljardipöytineen ja lelukaappeineen takaa tekemistä sisätiloissa. Meillä on myös iso valikoima lautapelejä ja lukutoukat löytävät iltalukemista takkahuoneen kirjahyllystä. Ulkoa löytyy jalkapallokenttä maaleineen, rantalentiskenttä, koripallokori, pingispöytä, salkopallo, keinut ja kiipeilyteline sekä valikoima ulkopelejä. Rannassa on vene ja kanootti, jotka ovat vieraidemme käytössä. 

Tilavuokraan sisältyvät myös Majatalon saunat. Päärakennuksen isommassa saunassa mahtuu mukavasti kylpemään kymmenkunta henkeä yhtä aikaa. Rantatuvan kellarin saunaan puolestaan sopii 3-4 saunojaa yhtä aikaa. Uinti tai kastautuminen viileässä järvessä kruunaa saunakokemuksen. Kesäisin Riihijärvi lämpenee miellyttäväksi tumman vetensä ansiosta. Kevät- ja syyskaudella taas saunojat voivat nauttia virkistävästä viileydestä saunomisen lomassa. Mikään ei voita sitä hyvänolon tunnetta, joka syntyy siitä, kun pääsee pulahtamaan höyryävän saunan lämmöstä viileään järviveteen. 

Jäätilanteen salliessa voimme tehdä vieraillemme talviaikaan avannon. Suomalainen avanto on arktinen kokemus vailla vertaa! Avannossa kastautuminen on upeaa itsensä voittamista ja jättää jälkeensä mahtavan olon. Meillä saunojat voivat pyörähtää myös pehmeässä lumihangessa niin halutessaan.

Mökin hinnalla koko Majatalo!

Riihon-Majatalo-ulkoa
Kukat-poydalla-linnuspesassa
Piharakennus-ulkoa
Lipasto-linnunpesan-huoneessa

Vieraiden kertomaa

Riihossa on hyvää ruokaa, hyvät tilat, mukava isäntäväki ja henkilökunta. Suosittelen.

Majatalo sisältä

Oheiselta videolta näet, millaisia tiloja Riihon Majatalossa on. Video on kuvattu kesken rippileiriä. Sen takia huoneet ovat hieman sotkuisia, mutta sehän on vain merkki elämästä ja mukavasta yhdessäolosta.

Tytto-istuu-sangylla-ja-lukee
Katso video
Share
Share