Sitruuna-rahkamunkit

Sitruuna-rahkamunkit

Testasimme Majatalossa Vappuna uutta munkkireseptiä. Resepti ja munkit olivat niin herkulliset, että meidän oli pakko tehdä blogiteksti niistä ja jakaa tämä herkkuresepti teidän kanssa. 

K-Citymarket on ainakin Jyväskylän alueella myynyt pieniä pyöreitä rahkamunkkeja, jotka ovat meidän perheen kestosuosikkeja. Nämä munkit ovat niin pieniä ja kuohkeita, että ne on syöty vain muutamalla haukkaisulla. Tästä innostuneina päätimme etsiä reseptin niille (tai riittävästi niitä muistuttavan) ja testata, miten niiden kanssa onnistumme. Majatalossa on munkkeja leivottu varmaankin jokaisella rippi- ja lastenleirillä viime vuosina, mutta niiden valmistamisessa vastuu on ollut Anrilla. Me, Ansku ja Mikko, emme ole tehneet munkkeja vuosiin. Sen tähden homma tietenkin hieman jänskätti, että miten mahdamme onnistua. No, mehän onnistuimme hyvin : ) Ensimmäinen erä tosin meni harjoitellessa. Oikean paistolämpötilan etsimiseen meni hetki aikaa. Aluksi öljy oli liian kuumaa ja sitä sitten pikkuhiljaa jäähdyttelimme. Ekan erän viimeiset munkit jo onnistuivat hyvin. Toinen erä munkkeja oli jo aivan loistava. Alla ohje, kuinka teet raikkaat sitruuna-rahkamunkit (alkuperäiseen ohjeeseen teimme pieniä muutoksia). Ohessa on myös jokunen kuva työvaiheista ja valmiista herkuista. Näitä kun kerran maistatte, niin vanhoihin munkkeihin ja munkkirinkilöihin ei enää ole paluuta.

Sitruuna-rahkamunkit ovat mehukkaita ja niissä on raikas sitruunan maku. Valmistaminen on nopeaa, koska taikinan kohoamista ei tarvitse odotella. Nämä ovat todellisia kaunokaisia ja samalla kahvipöydän herkkupaloja. Alkuperäinen resepti löytyy www.k-ruoka.fi/reseptit/rahkamunkit.

Munkkien lukumäärä: 20 kpl

Valmistusaika n. 30 min

 

Ainekset:

Voita 50g
Maitorahkaa 1 prk (250g)
Kananmuna 1 kpl
Sitruunan kuorta raastettuna 1 tl
Sitruunamehua 1 rkl
Vettä 1 rkl
Vehnäjauhoja 2 1/2 dl
Sokeria 1 dl
Suolaa ¼ tl
Leivinjauhetta 1 tl

Kypsentämiseen
Rypsiöljyä 7-8 dl

Sokeroimiseen

Erikoishienoa sokeria (Siro)

Valmistaminen:

1. Sulata voi. Sekoita jäähtynyt voi, rahka ja kananmuna keskenään kulhossa. Pese sitruuna ja raasta sen kuoresta tarvittava määrä. Lisää seokseen sitruunan kuori ja sitruunamehu sekä vesi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rahkaseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Taikina jää tahmeaksi.
3. Kuumenna öljy valurautapadassa tai teräskattilassa. Öljy on sopivan kuumaa, kun pieni leipäpala ruskistuu parissa minuutissa. Meillä oli ongelmia löytää sopiva öljyn lämpötila. Ensimmäinen puoli taikinasta paloi päältä ja jäi kuitenkin raa’aksi sisältä. Muista, että öljy on todella kuumaa, n.170-180 astetta. Mies haki rasvapalon varalta sammutuspeitteen ja jauhesammuttimen sopivasti hollille, ennen kuin alettiin munkkien paistoon.
4. Pyörittele taikinasta jauhotetuin käsin pieniä palloja. Me teimme ensin liian isoja palloja, kun tähtäilimme valmiin munkin kokoisiin pallosiin. Munkit kuitenkin kohoavat leivinjauheen ansiosta kypsyessään, joten puolet lopullisen munkin koosta riittää. Tee siis taikinasta se 20 munkkia tai jopa enemmän, ei vähempää. Sopiva paistolämpötila löytyi induktiolieden numerolla 5.5. Vaikutti siltä, että öljy on sopivan kuumaa silloin, kun se kuplii taikinapallon ympärillä hillitysti. Paistoaika oli 6 minuuttia.
5. Nosta munkit reikäkauhalla valumaan talouspaperin päälle. Sokeroi munkit lämpiminä erikoishienolla Siro-sokerilla. Rahkamunkit ovat parhaimmillaan tuoreina.

Koronaepidemian takia munkkeja tarjoiltiin ystäville vappupäivänä terassikahveilla.

previous arrow
next arrow
Slider
Ansku
Ansku
Anna Maria on Riihon Majatalon toinen omistaja, joka suhtautuu intohimoisesti työhönsä Majatalossa. Ansku tekee Majatalon töitä sivutoimisesti. Hänellä on täysiaikainen papinvirka toisaalla. Anskun tapaa Majatalossa työssä kuin työssä, mutta pääsääntöisesti hän pitää yhteyttä vieraisiimme ja yhteistyökumppaneihimme, jotta Majatalossa vietetyt tilaisuudet onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla.
Jaa
Jaa