Ansku-ja-Mikko-pellolla-mustavalkoinen-kuva

Pitkä hiljaisuus

Syy hiljaisuuteen

Sellaista ei oikeastaan ole, tai sitten se on laiskuus kirjoittaa blogia tai muuten kiireet. Itseasiassa, minä olin pitkään sairaana heti kesän jälkeen. Toukokuussa minulla oli ensin influenssa, joka muuttui keuhkokuumeeksi ja sen jälkeen oli vielä jokin mykoplasma tai vastaava, jotka kaikki vaikuttivat myös astmatasapainoon. Olin toista kuukautta silloin sairaana ja muuten toipuessa meni oikeastaan koko kesä. Heti elokuun puolessa välissä tauti uusiutui. Tai siis oireet olivat samat kuin mitä toukokuussa. Edellä mainitun lisäksi 2-3vko kuume. Mitään keuhkokuvia tai labrakokeita ei otettu, joten taudin alkuperä ja syy jäi epäselväksi. Tästä toipuessa on mennyt koko syksy ja on tullut tehtyä vain sen, mitä on ollut pakko, myös opiskeluun liittyen. Opiskelu on tosin onnistunut jotenkin, kun minulla siihen riittää nettiyhteys, iPad ja sänky. Siinä on hyvä katsoa netin välityksellä opetusvideoita.

Tavoitteemme syksylle

Meillä oli paljon suunnitelmia tälle syksylle. Esimerkiksi verkkokauppaa piti kehittää enemmän, kuin mitä sen eteen on nyt tehty. Olemme mukana Keulinkin hallinnoimassa projektisssa / yritysryhmässä, jonka tavoitteena on parantaa Keuruulaisten ja lähialueiden yritysten verkkokauppaa ja niiden näkyvyyttä ja löydettävyyttä. Kouluttajina ovat Sanna Jylänki, Redesan Oy, sekä Juha-Pekka Sainio, Simmottis. Tässä olemme siis olleet mukana, mutta tähän liittyen, mainostoimiston kanssa oli sovittu oma projekti, jossa ELY-keskus olisi myös ollut mukana. Tätä olemme joutuneet siirtämään ja katsotaan, josko pystyisimme panostamaan siihen kevään aikana. Meillä on paljon tuotteita ostettuna, jotka pitäisi kuvata, hinnoitella, tehdä tuotteiden kuvaukset ym ja siirtää ne verkkokaupan puolelle.

Paljon on kuitenkin saatu myös tehtyä, vaikka paljon on jäänyt tekemättä. Isoin asia, joka ei välttämättä näy ulospäin teille vieraillemme, on ollut taloushallinnon kilpailuttaminen. Aikaisemmin meillä oli eri sopimukset pankin kanssa, kirjanpito-ohjelmistosta, maksujen välittäjän kanssa, kirjanpitäjän kanssa sekä palkanlaskijan kanssa. Nyt vuoden alusta alkaen kaikki nämä ovat yhden toimijan kautta ostettuja. Tämä ei ollut mikään aivan helppo homma vertailla palveluita, niiden sisältöä, mitä ne eivät sisällä ja hintoja keskenään, varsinkin kun oma osaaminen taloushallinnosta on melko heikko. Jatkossa pitäisi kirjanpito olla täysin sähköinen ja kuititkin voidaan kuvata puhelimella ja lähettää kirjanpitoon. Vaikuttaa todella helpolta. Aikaisempi kirjanpito-ohjelma tuntui todella kankealta tällaiselle taloushallinnon harrastelijalle. Toivottavasti muutos on parempaan suuntaan.

Leirikouluyhdistykseen liittyminen tuntui olleen kannattava siirto. Liityimme yhdistyksen jäseniksi vuoden alusta ja sen jälkeen olemme saaneet kirjoittaa todella paljon tarjouksia ja saaneet leirikoululaisia meille myös vieraaksi. Heti kun koulut alkoivat elokuussa, niin heti oli toistakymmentä tarjousta jonossa Anskulle kirjoitettavaksi. Miten niiden tarjousten kanssa käy, selvinnee alkuvuodesta.

Minä olen ollut koko syksyn myös koulunpenkillä opiskelemassa lisää verkkojulkaisemiseen (verkkosivujen tekemiseen) liittyviä asioita. Koko koulutuksen ajan olen kauhulla odottanut php-ohjelmoinnin tuntien alkamista, jotka olivat heti tämän syksyn aluksi ja joista sairastamisen takia missasin ensimmäiset tunnit. Alku sujui kyllä ihan hyvin, mutta lopulta täytyi nostaa kädet pystyyn, vaikka meillä oli todella hyvä opettaja siinä. Php tunnit jatkuvat vielä ensi vuoden alussa ja silloin teemme WordPressille oman teeman. Johannes opetti meille myös videoeditointia Adoben Premierelle, mikä oli todella mielenkiintoista. Johannes tekee työkseen / harrastuksekseen myös tv ohjelmia ja elokuvia, Olohuonetuotanto. Näiden lisäksi on opeteltu myös Adoben After Effects:ä, mikä oli myös todella mielenkiintoinen sekä käyty tutustumassa jyväskyläläisiin WordPress taloihin ja mainostoimistoihin.

Oppimisesta

Tein Facebook:iin videopäivityksen tässä jokin aika sitten, jossa kerroin mm., että voisin helposti opiskella 20-30 eri ammattia, jos se vain olisi edes fyysisesti mahdollista. Minulla on mielenkiinnon kohteita niin paljon. Olisi kiva osata ja tehdä paljon enemmän juttuja ja ymmärtää paljon enemmän asioita, kuin mitä tällä hetkellä osaa. Meillä ei Anskun kanssa ollut missään vaiheessa tarkoitus ryhtyä yrittäjiksi, mutta niin se Ansku vaan päätyi Riihon Majatalo Oy:n toimitusjohtajaksi sukupolvenvaihdoksen myötä. Minä kun olen eläkkeellä, niin pyrin auttamaan häntä parhaani mukaan. Kaikki muut ovat päivät muissa hommissa, niin minä vastailen puhelimeen ja sähköposteihin sekä ”pyöritän” toimistoa. Olemme joutuneet molemmat opettelemaan ja oppimaan paljon asioita tässä viimeisen 2-3 vuoden aikana, kun sukupolvenvaihdosta olemme tehneet. Ehkä oli ihan hyvä, ettei aluksi tiennyt, mitä kaikkea täytyy oppia. Paljon on opittu kantapään kautta, mutta onneksi meillä on ollut paljon hyviä ihmisiä ympärillämme auttamassa ja neuvomassa. Mutta tämä kaikki toisaalta istuu todella hyvin siihen 20-30 eri ammatin opettelun kategoriaan. Vanhemmiten opiskelussa on ainakin se hyvä puoli, että voi opiskella ja opetella niitä asioita, jotka itseä kiinnostaa. Toki yrityksen johtamisen kannalta on paljon myös lakisääteisiä asioita, jotka on vain pakko oppia.

Mikko
Mikko
Mikko on toinen Riihon Majatalon omistajista. Hän vastaa pääasiassa Riihon Majatalon verkkosivuista ja toimistotöistä. Kun soitatte Majataloon, niin Mikko todennäköisesti vastaa puheluusi. Koulutukseltaan Mikko on ekonomi. Nykyään Mikko on eläkkeellä pahojen selkäongelmien vuoksi.Riihon Majatalo sijaitsee Keuruulla Keski-Suomessa.
Share
Share