Riihon Majatalon tarina. Osa 2.
Riihiahon lypsykarjatilaa, Riihon koulun naapurissa, olivat isännöineet jo parikymmentä vuotta Anri ja Tuomo Riihonen. He olivat seuranneet koulun hiipumista jo vuosia ja osittain pohtineetkin, mitä sitten kannattaisi tehdä, jos koulu tulee myyntiin. Myynti-ilmoituksen tultua isäntäpari päätti laittaa tarjouksen koulusta. Olisihan perin harmillista ja kiusallista, jos keskelle Riihiahon tilan maita muuttaisi joku hienohelma kaupunkilainen ja hankalaksi osoittautuva naapuri. Tuollainen saattaisi ilmaista paheksuntansa sellaisia luonnollisia talonpoikaisia viljelysteknisiätoimia kohtaan kuin lannanlevitys kaikille koulua ympäröiville pelloille. Tarjous laitettiin ja sen seurauksena koulu tontteineen ja rakennuksineen palasi takaisin kotiin. Mutta miten nyt kävisi tulen, joka ei sammu?
Jo heti alkuun löytyi kyselijöitä, jotka tarvitsivat kesällä tilaa lastenleirien pitoa varten. Leiritoimintaa silmällä pitäen koulun nimeksi laitettiin Riihon leirikeskus. Tiloja remontoitiin niin, että saatiin käyttöön runsaammin tilaa nukkumista varten. Koulun yläkerran asunto, jossa keittäjä-talonmies oli asustellut, muutettiin kymmenen hengen majoitustilaksi. Koulurakennuksen päädyssä olevaan autotalliin rakennettiin kahdeksan hengen majoitustila, joka ristittiin Karhunpesäksi. Seinille jätettiin patinoituneet ja elämää nähneet autotallin raakalaudat muistuttamaan Karhunpesän aikaisemmasta elämästä. Autotallista oli luukku kellarin puuvarastoon. Tähän aukkoon rakennettiin portaat alakertaan ja puuvarastoon tehtiin sauna. Opettajan asuntorakennus nimettiin Rantatuvaksi ja molemmat kerrokset remontoitiin leiriläisten käyttöön majoitustiloiksi. Piharakennuksen rannan puoleisessa päädyssä oleva varastotila eristettiin sekin ja siihen saatiin nukkumatilaa kerrossängyissä kahdeksalle hengelle. Tila sai nimekseen Sudenpesä. Jo seuraavana kesänä leirikeskus palveli lastenleirejä ja pikkuhiljaa vieraiksi alkoi löytyä myös rippikoululeirejä.
Talonpojasta talonmieheksi
Leirikeskustoimintaa pyöritettiin maatilan ohella sivuelinkeinona kuutisen vuotta, kunnes tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Anrin ja Tuomon poika Janne lähti karjatilan jatkajaksi ja näin vanha pari lähti viettämään eläkepäiviään Riihon koululle. Rantatuvan yläkerta muutti jälleen muotoaan ja siitä tuli Anrin ja Tuomon leppoisa pesä. Mutta laakereilleen vanha pari ei jäänyt lepäämään, vaan nyt sivuelinkeinosta tulikin täysipäiväinen työ. Tuomo totesi olevansa nyt uransa huipulla: talonpojasta oli vihdoinkin tullut talonmies. Riihiahossa oltiin kyllä totuttu siihen, että kotona asui muitakin kuin oma perhe. Anri ja Tuomo laskivat kerran, että heidän kotonaan asui enemmän kuin 125 vierasta ihmistä sen kahdenkymmenenseitsemän vuoden aikana, jonka he olivat tilalla isäntänä ja emäntänä. Ympäri vuoden tilalla asui maatalousharjoittelijoita, jotka tulivat Helsingin yliopistosta tai Tarvaalan maatalousoppilaitoksesta opettelemaan maatilan töitä. Työmiehiä oli jos jonkinlaisia. Useimmat elämän laitapuolen kulkijoita, joilla ei ollut kotipaikkaa ja jotka mielellään tulivat asumaan Anttilan mökkiin, vanhaan työmiesten taloon. Olipa osa noista miehistä välillä vankilan muurien sisäpuolellakin ja sitten taas töissä Riihiahossa. Kuka humalapäissään tappeli itsensä putkareissulle ja kuka ei ajatellut promillemääriä autonrattiin ryhtyessään. Lisäksi vuosiin mahtui monenkirjava joukko, johon kuului karjakoita, kesärenkejä, lastenkodista uloskasvaneita poikia sekä lomilla sukulaislasten lauma, joka tienasi taskurahoja renkeinä ja pikkupiikoina. Muuttaminen leirikeskukseen ei muuttanut Anrin ja Tuomon vieraanvaraisuuttaan mihinkään suuntaan. Se oli yhtä runsasta kuin ennenkin. Vieraita vain alkoi olla enemmän. Anri oli tottunut jo Riihiahossa kokkaamaan suurellekin porukalle, ja jatkuvasti, mutta nyt emännöinti sai vielä uudet mittasuhteet. Kolmekymmentäviisihenkinen rippileiri tarvitsee ruokaa viidesti päivässä. Se tarkoittaa siis 175 ateriaa päivässä. Ja kun omaa väkeä on saapuvilla kymmenkunta joka aterialla, se nostaa aterioiden määrän 225:een päivässä.
Muutaman vuoden kuluttua alkoi olla selvää, että tarvitaan lisää majoitustilaa. Katseet käännettiin piharakennuksen suuntaan. Niinpä se peruskorjattiin ja laajennettiin ja näin siihen saatiin kaksi uutta majoitusyksikköä Ketunpesä ja Mäyränpesä. Näiden kuuteen huoneeseen saatiin petipaikkoja lisää 19 kappaletta sekä vessat ja suihkut. Samalla Anrin ja Tuomon tytär perheineen remontoi itselleen Rantatuvan alakerran huoneiston. Kyllä nyt riitti tilaa levittäytyä sekä leiriläisillä että omalla väellä.
Uusi sukupolvi ottaa paikkansa ketjussa
Vuodesta 2015 Riihon leirikeskus on toiminut virallisesti perheyrityksenä. Anrin ja Tuomon tytär Anna Maria yhdessä puolisonsa Mikon kanssa tulivat mukaan yritystoimintaan. Käytännön työ oli heille tuttua, sillä kaikki lomat ja usein vapaa-ajatkin viimeisen 20 vuoden ajan oli jo tehty töitä Riihossa. Anna Maria ja Mikko ovat molemmat koulutukseltaan sairaanhoitajia, joten Majatalon vierailla on tilanteen sattuessa apu lähellä. Mikko on lisäksi lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja. Molemmat ovat kouluttautuneet edelleen ja Mikko on tietojärjestelmätieteen ekonomi ja Anna Maria pappi, joka toimii päätyössään Muuramen seurakunnan kappalaisena.
Uusia tuulia on jo nähty. Tiloja on remontoitu, rakennukset maalattu, markkinointia on alettu tehostaa, some-kanavat ovat käytössä ja Mikon käsialaa olevat uudet nettisivut tuovat upeasti esille vanhan koulun viehättävän miljöön. Syksyllä 2017 uusien nettisivujen myötä otettiin uusi nimikin käyttöön. Riihon Majatalo kuvaa nykyistä vieraanvaraisuutta ja toimintaa paremmin.
Koulun perustajat Juho ja Lyydia katselevat huisketta ja vilinää ruokasalin seinältä. Muotokuvissaan, taidemaalarin ikuistamina, he näyttävät tyyniltä ja arvokkailta. Mutta luulen, että he sisimmässään salaa riemuitsevat ja hymyilevät tyytyväisinä. Koulu ja sen monet opettajat ohjasivat lapsia ja nuoria heidän kasvaessaan. Koulun päätyttyä leirikeskus palveli lapsia ja nuoria ja piti arvokkaana heidän tasavertaista kohtaamistaan ja halusi omalta osaltaan olla antamassa eväitä elämään. Nyt vieraita, aikuisia ja lapsia, palvelee Majatalo, jonka nimi keksittiin ensin, ja vasta myöhemmin huomattiin sen kuvaavan Juhonkin lapsuudenkodin ilmapiiriä. Majatalon väki suuntaa katseensa luottavaisesti tulevaisuuteen ja lupaa vierailleen palvelua lämmöllä ja rakkaudella. Juho ja Lyydia saavat tyytyväisinä levätä. Onhan nyt jo neljäs sukupolvi hoitamassa tulta, joka ei sammu.
