Majatalosta

Riihon Majatalosta

Riihon Majatalo

Jo vuodesta 1994 alkaen

Maaseudun rauhaa, villiä luontoa ja maistuvaa ruokaa. Siinä resepti onnistuneelle vierailulle.

Majatalo-tielta-pain-kuvattuna
Tytto-kaataa-juotavaa
Linnunpesan-olohuone
Poika-soittaa-kitaraa

Riihon Majatalo sijaitsee Keski-Suomessa Keuruulla, Riihon kylässä. Jyväskylä on tunnin ajomatkan päässä ja Tampere reilun tunnin päässä. Meille on lyhyt matka kaikkialta eteläisestä Suomesta ja usein meille kokoonnutaankin monista eri suunnista. Olemme mukavasti keskeisellä paikalla. Riihon Majatalossa arjen kiireet ja rutiinit unohtuvat ja voit keskittyä rauhoittumiseen ja toisten kohtaamiseen.

Riihon Majatalon päärakennuksena toimii vuonna 1909 valmistunut Riihon kylän vanha kansakoulu. Koulua käytiin Majatalon katon alla vuoteen 1993 saakka. Sen jälkeen koulurakennus tontteineen siirtyi Anri ja Tuomo Riihosen omistukseen ja toiminta alkoi Riihon leirikeskuksen nimellä. Kesät täyttyvät lasten-ja nuorten leireistä, talvella on kurssien, koulutusten, kokousten ja juhlien vuoro.

Riihon Majatalo saa paljon kiitosta Majatalon erityisestä ilmapiiristä. Monet ihastuksen huokaisut on kuultu jo kun asiakas kirjautuu sisään. Kurssi- tai koulutusporukka asettuu rauhassa itse asian äärelle, kun puitteet ovat rauhaisat ja oheispalvelut toimivat. Lisäksi Majatalon ruoka maistuu vauvasta vanhukseen. Aikuiset nauttivat myös, kun saavat tulla valmiiseen pöytään ja vain löysätä vyötään.

Kaupunkilaiselle maaseudun hiljaisuus voi olla hyvinkin konkreettinen kokemus. Eräskin leiriläinen totesi, ettei koskaan ole ollut näin syvällä metsässä ja kokenut sellaista hiljaisuutta, mitä voi kokea Himmaanhuippu -näkötornilla, aivan Majatalon tuntumassa. Noin 202m merenpinnan korkeudesta voi kokea täydellistä luonnonhiljaisuutta tyynellä säällä.

Riihon Majatalon ja yhteistyökumppaneiden tarjonta takaa elämykset, jotka muistat pitkään. Yhteistyökumppaneilta voi tilata eräoppaan palveluita, ilotulitukset, hemmottelevan hieronnan sekä savusaunan pehmeine löylyineen. Eräopas pystyy järjestämään myös monen päivän retkiä ja resiinaralleja. Yhteistyökumppaneilta löytyy myös mönkkärit ja moottorikelkat tai hevosia ratsastukseen. Eräoppaan palvelut voi tilata Riihon Majatalon ympäristöön tai erikseen sovittuun paikkaan. Myös hevoset liikkuvat autoilla paikasta toiseen. Kalastuksesta ja metsästyksestä nauttiva löytää myös itselleen sopivaa toimintaa. Kysy rohkeasti ja kerro, mitä sinä haluaisit kokea!

Saat nauttia kappaleesta kauneinta Suomea. Tule ja nauti olostasi maaseudun rauhassa villin luonnon keskellä. Monet meillä kerran käyneistä tulevat monta kertaa uudestaan. Tule sinäkin! TERVETULOA.

Yhteiskuva-kaikista

Majatalon väkeä

Anri ja Tuomo Riihonen aloittivat toiminnan

Anri ja Tuomo Riihonen aloittivat toiminnan vuonna 1994. Nykyään Riihon Majatalo on perheyritys, jossa ovat mukana Anna Maria ja Mikko Siljander, Anrin ja Tuomon tytär ja vävy. Anna Marian ja Mikon lapset ovat myös aktiivisesti toiminnassa mukana sekä naapurissa asuvat serkut, jotka vierailevat mummilassa lähes päivittäin. Todennäköisesti tulet törmäämään meihin jokaiseen meillä vieraillessasi.

Majatalosta

Asiakkaiden kertomaa:

There are some testimonials in English and German too
Henna S.
Ihastuttava henkilökunta, herkullista ruokaa ja viihtyisä ympäristö.
Anssi K.
Olosuhteet, ruokailu ja erityisesti palvelu pelaa!
Siiri R.
Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta ja tosi maukkaat ruuat ja mukavasti sijoiteltu majoitus.
Maria G.
It's such a pretty and cozy place! We were there in the winter and it's like a fairy tale in the snow... The owners are very kind and helpful! We enjoyed every minute! Thank you for your hospitality!
Sebastian B.
Amazing place and really nice service!
Amiira A.
It was a priviledge to be in Riiho. Very kind people. We loved the wedding after party take place in Riiho. Thank you very much. We come again.
Angelika H.
Schöne Tage in Riiho verbracht, Gästehaus direkt am See mit Sauna und Eis baden, sehr nette warmherzige Gastgeber.
Jaakko K.
Oli taas hyvä olla Riihossa. Tein tulet rantaan, joutsenpariskunta uiskenteli tyynellä järvellä. Taivaanvuohi mäkätti. Leiriläisten kanssa paistettiin makkarat, saunottiin ja pelattiin ulkopelejä melkein kahteen asti yöllä. Iso kuu heijastui järvestä. Uni maistui.
Previous slide
Next slide
Tule ja nauti!

Kuten varmaan huomasit, meillä on paljon tyytyväisiä asiakkaita. Kerran meillä kylässä käyneet tulevat mielellään uudestaan ja uudestaan meille. Tule sinäkin nauttimaan maaseudun rauhasta villin luonnon keskellä. Varaa aika jo nyt ja tuo kaverisi tullessasi. Tulet(te) varmasti nauttimaan vieraanvaraisuudestamme ja kylän muustakin tarjonnasta.

Share
Share