Sikke-ja-Vilkki-lumitoissa

Kiitos talvi, oli hauska tutustua

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän talvesta. Harmi, ettei sitä enää Etelä-Suomessa juuri ole. Jos lunta sataa, korjaa taivas erehdyksen heti seuraavana päivänä hinaamalla celsiukset plussalle. Lumi lätistyy moskaksi. Yöllä ilkikuriset celsiukset karkaavat taas alas ja moska jäätyy.
Aamulla uusimaalaiset osallistuvat Pelkokertoimeen, rohkeutta mittaavaan tosi-tv-ohjelmaan, halusivat tai eivät. Viaton matka autolle, bussille tai lähikauppaan muistuttaa selviytymistaistelua minikokoisessa Himalajan vuoristossa. Hiekoitus viipyy, lonkkia, polvia ja ranteita murtuu. Etelässä selviää talvesta enää vain nastakengillä ja ikäihmisille tarkoitetuilla tukihousuilla, joissa on lanteissa pulleat pehmusteet. Nuorena ne naurattivat näyteikkunassa, nyt ne ovat vaihtoehto.

Jouluksi Riihon Majataloon

 

Tänä vuonna meille tarjoutui mahdollisuus päästä jouluksi pakoon etelän säädytöntä säätä. Riihon Majatalossa oli sijaa minulle ja miehelleni.

Lähdimme ajamaan jouluaattona mustasta Helsingistä. Mitä pohjoisemmaksi nousimme, sitä rapsakkaammaksi kävi ilma. Tampereen korkeudella nautimme huurteesta ja hileestä, Orivedellä kimalsi jo lumi. Kun ajoimme Riihon Majatalon pihaan, ympärillä avautui täysi talvi. Sydämeni kahmi sitä kuin kauhakuormaaja. Ulkovalot loistivat kutsuvasti ja päärakennuksen ikkunasta pilkisti kuusi, joka kertoi koko olemuksellaan olevansa lähimetsästä harkiten valittu.

Majataloon-johtava-tie-lumen-peitossa

Majatalon isäntä Tuomo, enoni, asteli vastaan yhtä tyynesti kuin aina, verkkaisasti jutellen, hymynkare huulilla. Hän varmasti hengittää kuusia, tähtiä ja näitä avaria peltoja. Muotisana mindfulness kuulostaa täällä joltain pärfyymiltä. Vähän samalta kuin sana glitter. Mikä se on ja mihin sitä tarvitaan, kun on Pohjantähti, Otava ja ne muut.

Valloitimme Mäyränpesän, piharakennuksen päädyn, jonne ovat tervetulleita myös perheen karvakuonot. Ehkä joku on joskus tuonut muuassaan mäyrän tai kaksi, mene tiedä, mutta me toimme ihan tavallisen koiran. Iloitsimme, että Majatalossa on ajateltu koiriakin eikä pelkästään mäyriä, sillä hoitopaikan saaminen koiralle jouluna on vaikeaa. Myönnän, että mäyrälle kaiketi vielä vaikeampaa, mutta onneksi meidän murhelistallamme ei ole sellaista huolta.

Vastasatanut-lumi-peittaa-Majatalon-pihan

Sitä paitsi citykoiralle tekee hyvää päästä maalle. Puhdas ilma, ravinnerikas multa, jota se kaikesta huutamisesta huolimatta syö, ja mahdollisuus jolkotella vapaana, stimuloi kerrostaloelämään alistuneita lihaksia ja keskushermostoa. Sitten se onkin helppo tuupata Mäyränpesään nukkumaan ja hipsiä itse päärakennukseen, jonne ovat tervetulleita vain kaikkein tiukimmat kriteerit täyttävät karvakuonot –pahimman karvoituksen pitää keskittyä joko päälakeen tai juuri kuonon ympäristöön, kuten joulupukilla.

Jouluaamun ihme

Kuusen kupeessa pitkässä pöydässä istui perhettä ja sukua, myös uusia tuttavuuksia. Punoittavat lapsennaamat hihkuivat jouluintoa. Pöytään kannettiin laatikoita, salaatteja, kaloja, lihapullia, kastikkeita, kinkkua. Kaikki olivat tuoneet jotakin, joskin suurin osa valmistui Anri-emännän ihmeitä tekevistä käsistä. Koko päärakennuksessa tuoksui ja maistui joulu. Ennen ateriaa kuultiin jouluevankeliumi nuorison reippailla äänillä ja aterian jälkeen piipahti pukki paikalla tonttuineen.

Joulupukki-suukon-sai

Henkilökohtaisesti paras yllätys oli kuitenkin vielä edessä. Kun jouluaamuna kurkistin Mäyränpesän ikkunasta, joka antoi pellolle, koin valtavan yllätyksen: lunta tuntui sataneen metritolkulla! Ja kännykkä näytti kahtatoista pakkasastetta! Nyt äkkiä koiran kanssa pihalle!

Miinus kaksitoista ei tuntunut ollenkaan samalta kuin Helsingin miinus kaksitoista. Oli tyyntä, lähes lämmin. Helsingissä tuulee melkein aina. Koira ei ollut lämpimyydestä samaa mieltä, peruslenkin jälkeen se ei innostunut ollenkaan lähtemään pellolle. Hanki rasahti rikki sen tassuissa ja raukka upposi syvälle lumeen. Anturoissa mahtoi tuntua kirpakalta. Yritin vielä frisbeetä, mutta citykoiramme halusi sisälle.

Onneksi teimme illalla pienen retken sukulaisnaisten kanssa Himmaanmäen näkötorniin. Sinne oli viritetty akkukäyttöinen joulutähti. Kiipesimme tornin huipulle ja ihailimme alhaalla avautuvaa lumiparatiisia. Laulaa turautimme joululaulunkin ennen kuin kapusimme alas.

Kota-tornista-kuvattuna

Pakkaslenkin jälkeen oli tunnelmallista viettää aikaa sisällä lämpimässä joululauluja laulellen, lautapelejä pelaten ja herkkuja notkuvan pöydän ääressä. Illalla lämpeni vielä sauna päärakennuksen alla Karhunpesässä.

Rakas Joulupukki

Kun Tapaninpäivänä ajoimme kohti Helsinkiä, muuttui utuisesti leijaileva lumisade Hämeenlinnan jälkeen jäätäväksi vesitihkuksi.
Kiitos Talvi, oli hauska tutustua.

Ps. Rakas Joulupukki, vaikka saamani monitoimityökalu on tosi hyödyllinen, koska sillä voi vaikka naputtaa jäätä rikki edestänsä matkalla bussipysäkille, toisitko minulle kuitenkin ensi jouluna ne tukihousut. Ne jalassa voin ainakin liukua alamäet, sujuu matka joutuisammin.

Misku Välimäki

Jaa
Jaa