Elisa-ja-Johnny-vihkiminen-kirkossa

Ihanimmat talvihäät – Yrittäjän parasta arkea

Kansainväliset häät

 

Meillä oli häät. Tai ainakin melkein. Nimittäin kolmisenkymmentä ulkomaista häävierasta majoittui meillä perjantaista maanantaihin ja häiden jatkot vietettiin meillä. Seuraavassa kuvausta yrittäjän arjesta Majatalolla.

Ensimmäisiä vieraita odotettiin saapuvaksi perjantaina puoli kuuden junalla. Olimme luvanneet mennä Haapamäen asemalle heitä vastaan. Neljän vieraan piti tulla tuolla samalla junalla. Puolilta päivin äiti sai soiton, että ensimmäiset vieraat ovatkin vartin kuluttua asemalla. Äiti oli juuri aloittamassa sämpylätaikinan leipomista, mutta ei ollut vielä ehtinyt iskeä kättään taikinaan. Eipä muuta kuin takki päälle ja asemalle vastaan. Leipominen sai odottaa. Ei ollut vaikea erottaa junasta nousseiden joukosta, ketkä olivat Riihon vieraita. Kameramies kulki takaperin edellä pitkin asemalaituria ja otti videota kavereistaan, jotka vetivät matkalaukkujaan paksussa lumessa, valtavien lumihiutaleiden leijuessa hiljalleen alas. Keski-Euroopasta saapuneille vieraille luminen maisema oli ennen kokematonta ja eksoottista. Kamera kävi, kun auton tuulilasilta pyyhittiin lumet pois ja pyyhkijät huolehtivat näkyvyyden säilymisestä. Vieraat olivat aivan haltioissaan Suomen talvesta.

Lumiukko

Minä menin vastaan puoli kuuden junalle. Vieraita piti tulla neljä, mutta junasta tulikin kuusi matkalaista. Vaikka kaikkien oli pitänyt ilmoittaa juhlien kuljetusvastaavalle saapumisestaan, nämä vieraat tuntuivat kulkevan omia polkujaan, kuka saapui mitäkin kautta. Kaikki eivät mahtuneet autoon, mutta onneksi heidän ystävänsä oli jo ehtinyt Riihoon vuokra-autolla, joten hänet soitettiin hakemaan loput matkalaiset. Lyhyt matka Riihoon oli hauska. Nuoret olivat puheliaita ja innokkaita tutustumaan ja kertomaan, etteivät ole koskaan käyneet näin pohjoisessa. Päästessämme Riihoon, muitakin vieraita oli ehtinyt saapua paikalle. Joukossa oli paljon toisilleen tuttuja ja ystävyksiä ja jälleennäkemisen riemu oli suuri. Myös alkujaan toisilleen vieraammat ihmiset tuntuivat sulautuvan hyvin joukkoon. Äiti päätti laittaa vieraille lohikeittoa, vaikka sitä ei oltu tilattukaan. Oli tilattu vasta iltapala, mutta kun ihmiset saapuivat pitkästä matkasta ja osa oli tullut paikan päälle jo iltapäivällä, lämmin keitto tuntui hyvältä ajatukselta. Ilmoitus siitä, että pöytä on katettu, kirvoitti ilmoille ihastuneita huudahduksia. Kattilan pohjalle taisi jäädä vain pari annosta keittoa… Ihmettelin siinä, kun ihmiset olivat aterialla, että miksi eteisessä on niin monet läpimärät kengät! Missä nämä ihmiset ovat oikein kulkeneet? Ulkona oli lämpötila nollan tietämillä, joten kaipa siellä sitten kengät kastuivat… Selitys valkeni, kun menin käymään ulkona viemässä roskia. Pihaan oli väsätty ensimmäinen lumiukko, ennen kuin vieraat tulivat edes sisälle, lumisotaa oli leikitty ja takarinteessä oli laskettu pulkalla mäkeä… Kaikki riemu talvesta irti heti paikalla!

Majoituslista oli morsiamella, joka oli koristelemassa hääpaikkaa. Emme siis voineet osoittaa vieraillemme majapaikkoja, ennen kuin morsian sai juhlapaikan valmiiksi ja pääsi kotiinsa lähettämään listan meille. Lopulta, kun saimme majoitussuunnitelman, aloimme jakaa vieraillemme lakanoita ja pyyhkeitä ja pääsin ohjaamaan heidät huoneisiinsa. Ajattelin vähän, että mitähän he sanovat, kun meillä on suunnilleen kaikki lakanat eri paria, mutta ei voi mitään, näillä mennään. Kirjava lakanapinkkamme herättikin hilpeyttä ja joku siinä totesi, että ”Onpa hauskaa! Ei mitään valkoisia lakanoita, niin kuin tavallisesti.”

Avanto

Illan jännittävin ohjelmanumero oli sauna ja avanto. Isä oli tehnyt päivällä avannon ja minun tehtäväni oli mennä neuvomaan, miten saunotaan ja mennään avantoon. Tytöt lähtivät ensin saunaan. He olivat pukeutuneet uikkareihin ja päiväpeittoihin, kun lähdimme saunalle. Olin sytytellyt matkalle melkein parikymmentä ulkotulta ja niiden valaisemaa polkua pitkin kuljimme ensin rantaan. Siinä selostaessani seikkaperäisesti, miten avantoon mennään ja tullaan pois, katselin päiväpeittoihin kääriytyneitä, täriseviä tyttöjä ja arvelin, että yksikään ei varmasti tule kokeilemaan avantoa. Saunaan mennessä vastailin kysymyksiin, jotka koskivat saunomisen vaarallisuutta, missä vaiheessa pestään hiukset, kauanko on sopiva aika olla saunassa ja miten paljon vettä pitäisi saunomisen aikana heittää kiukaalle. Tuli mieleen, että pitäisikin tehdä saunomisohje englanniksi ja laittaa se pukuhuoneen seinälle. Mistä sitä ensimmäistä kertaa saunoessaan tietää, miten suomalaisessa saunassa saunotaan? Yllätys oli suuri, kun tytöt tulivat saunasta ja kertoivat silmät loistaen, että joka ainoa oli käynyt avannossa ja muutamat jopa kahdesti! Niinpä nuorille miehille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin käydä avannossa. Joka ikinen! Avannosta tulikin varsinainen hitti häävieraiden kesken. Siellä käytiin jopa ilman saunaa.

Kaason-seppele

Lauantai-aamu olikin sitten kiireinen. Tarjoilimme vieraille aamupalan ja lounaan ja sitten olikin jo aika lähteä häihin. Aamupalan jälkeen kävi ilmi, että yksi vieraista oli unohtanut juhlapaitansa edelliseen majapaikkaan. Äiti kävi kiireesti hakemassa pari isän paitaa sovitettavaksi ja onneksi he olivat samaa kokoa! Lainapaita löytyi! Kiirettä aiheutti myös se, että olimme luvanneet paistaa 600 cocktail-piirakkaa aamun aikana sekä leipoa kakkuja häävastaanotolle. Suklaakakut ja täytekakut piti ehtiä viemään seurakuntatalolle ennen hääkahvien alkamista. Meidätkin oli kutsuttu häihin, sillä morsiamen perhe on ystäviämme. Nämä häät olivat erilaiset kuin missä olimme ikinä aikaisemmin olleet. Käytännössä samana päivänä vietettiin neljät juhlat! Ensimmäinen oli vihkitilaisuus Keuruun upeassa uudessa kirkossa, johon oli kutsuttu paljon väkeä, seuraavaksi vietettiin kahvitilaisuus nyyttäriperiaatteella seurakuntatalolla, kolmanneksi ystävät ja sukulaiset oli kutsuttu Mäntän klubille juhlaillalliselle ja vielä päivän päätteeksi oli järjestetty jatkot – Dance Party Riihon Majatalolla. Vihkitilaisuus oli herkkä ja kaunis. Morsiusparin pastori-isät toimittivat vihkimisen yhdessä ja monet ystävät ja sukulaiset osallistuivat omalla panoksellaan lukemalla Raamatun tekstejä, musisoimalla ja kuvaamalla. Kirkosta siirryttiinkin sitten seurakuntatalolle. Olin ensimmäisten joukossa onnittelemassa tuoretta avioparia ja pyyhkäisin siitä keittiöön kysymään, tarvitaanko apua. Pitkä onnittelujono oli tulossa kirkon suunnasta morsiusparin kättelyn kautta sisälle. Sanoin siinä keittiötytöille, että onnittelumaljoja pitäisi alkaa kaataa. Shamppanjalasit oli aseteltu erityisen kauniisti koristellulle sivupöydälle ja vieraiden oli tarkoitus ottaa siitä lasi käteen siirtyessään sisälle. Silloin morsiamen pikkusisko tuli sanomaan, että kukaan ei ole muistanut ostaa onnittelujuomaa!! Mietittiin kaksi sekuntia, että kerätäänkö onnittelumaljat kiireesti pois vai mitä tehdään, kun äiti tuli siihen ja sanoi, että Sokkari on muuten auki. Lähdin siitä paikasta tyttäreni Juuditin kanssa Sokkarille ja lastasimme kärryyn 20 pullollista Pommacia. Kassarouva oli järjestämässä hyllyjä ja meidät nähdessään tulla lynkkäsi hyvin väsyneen näköisenä paikalle. Vääntäytyi siinä vaivalloisesti korkealle tuolilleen istumaan ja alkoi lukea pulloista koodeja. Ajattelin, että nyt täytyy pelastaa kassarouvan päivä ja kerroin hänelle, että häiden onnittelujono on tulossa juuri kirkosta seurikselle ja onnittelumaljat on tässä! Kyllä tuli vauhtia toimintaan ja rouva vilkutti meille iloisesti, kun pakkasimme pullot kasseihin ja viiletimme tiehemme. Joukko nuoria säntäsi kaatelemaan onnittelumaljoja ja maljapuheet voitiin pitää juuri oikeaan aikaan!

Hääpari oli pyytänyt häälahjaksi joko rahaa tai tuomisia kahvitilaisuuden nyyttäripöytään. Juhlapöytä aivan notkui antimia, toinen toistaan kauniimmin laitettuja ja herkullisia. Juhlat sujuivat mahtavan rennoissa tunnelmissa, ohjelman ja yhdessäolon saattelemana, kunnes oli aika siirtyä seuraavaan juhlakohteeseen. Keräsimme loput herkuista, joita oli jäänyt ja osa meidän porukasta kävi viemässä ne Majatalolle valmiiksi illan jatkoja varten. Me muut siirryimme seuraavaan juhlapaikkaan. Nautimme illan upeasta juhlasta Mäntän klubilla ja palasimme sitten hyvissä ajoin Majatalolle valmistelemaan illan jatkoja. Laitoimme pöydän koreaksi päiväjuhlasta jääneillä herkuilla ja odottelimme sitten vieraita. Ensimmäisten vieraiden saapuessa paikalle aloimme järjestää tilaa tanssimiselle. Yhdessä nuorten kanssa raivasimme jumppasalista ylimääräiset kalusteet pois ja rakensimme äänentoiston suitsait. Yksi ystävistä oli valmistautunut toimimaan DJ:nä ja kohta alkoi jytä soimaan ja lattia täyttyi innokkaista tanssijoista. Kyselin siinä sitten oliko halukkaita saunaan menijöitä ja löytyihän heitä. Niinpä lähdin jälleen sytyttelemään ulkotulia. Kello oli yli puolen yön, kun rikoin avannosta jäätä juhlapuvussa ja korkokengissä, kuun loisteessa ja kirpeässä pakkassäässä ja mietin, että on tämä yrittäjän elämä vaan hienoa!

Sunnuntaiaamuna valkeni aurinkoisena ja lämpömittarin elohopea oli vajonnut osoittamaan -12 astetta. Suomen talvi näytti parastaan. Ikkunasta huomasin, että avantoon oli jo innokas menijä. Yksi nuorista miehistä istui uikkareissaan laiturin reunalla ja koetti rikkoa jäätä kantapäillään! Onneksi isä oli huomannut tilanteen ja oli pian paikalla rikkomassa petkeleellä jään. Vieraamme seisoskeli laiturilla ja nosteli kylmissään paljaita jalkojaan, kunnes jää oli auki ja hän pääsi pulahtamaan avantoon. Meiltä oli tilattu brunssi aamupäiväksi ja arvioitu, että vieraat lähtevät puoleen päivään mennessä. No, eihän niin käynyt. Väkimäärä sen kuin lisääntyi pikkuhiljaa, kun muualla majoittuneita sukulaisia, perheenjäseniä ja ystäviä ilmaantui paikalle. He olivat kuulleet, että vieraamme olivat nauttineet olostaan ja halusivat tulla katsomaan paikkaa ja vielä ystäviä, ennen kuin kaikki lähtisivät eri suuntiin. Niinpä soittelin morsiamen isälle iltapäivällä, että: ” Brunssi on venähtänyt jo viiden tunnin mittaiseksi ja lisää ihmisiä vain tulee… annetaanko vielä kaikille ruokaa?” Mikko käytti aikaansa neuvomalla eri ajoreittejä, kuvailemalla eri teiden varsilla olevia maisemia sekä käymällä ihan syvällisiäkin keskusteluja vieraidemme kanssa. Saksalaisnuoret kyselivät iltapäivällä, että onko lähistöllä jotain paikkaa, jossa he voisivat mennä käymään ja neuvoin heidät Himmaanhuipun näkötornille. Iso porukka lähti käymään siellä ja koska kaikilla ei ollut kunnon ulkoiluvarustusta, etsimme heille lainaan pipoja, kenkiä, villasukkia, kaulahuiveja ja rukkasia. Onneksi Majatalolta löytyy melkein mitä vaan! Tullessaan näkötornilta he olivat tietenkin kylmissään ja olimmekin jo keittäneet lisää kahvia ja laittaneet saunan lämpimäksi heitä varten. Avannosta otettiin vielä kaikki irti ja juuri tästä hetkestä kuvattiin ratkiriemukas avantovideo, joka on Riihon Majatalon facebook-sivulla (www.facefook.com/riihonmajatalo) Vieraamme halusivat käydä avannossa niin monta kertaa kuin mahdollista, koska heillä ei ehkä koskaan ole mahdollisuutta kokea tätä samaa uudelleen.

Olimme miettineet Riihossa, olisiko meillä mahdollisuutta ottaa vastaan kansainvälisiä vieraita. Ajatus on tuntunut pitkään houkuttelevalta, mutta olemme epäröineet, vastaako meidän majoituksen ja ympäristön taso kansainvälisten vieraiden tarpeita. Emme kuitenkaan ole lähelläkään hotellitasoa ja olemme muutenkin ihan eri tyyppinen kohde. Tämä viikonloppu, josta jäi niin hyvä mieli, sekä meille itsellemme, vieraillemme että häiden järjestäjillekin, vahvisti meillä ajatusta kansainvälistymisestä. Kielitaitomme osoittautui enemmän kuin riittäväksi emmekä huomanneet itsessämme minkäänlaista jännitystä puhua englantia ja saksaa. Jännittämään ei ehtinyt, kun oli yhtä aikaa niin monta asiaa selvitettävänä. JAMK:n restonomiopiskeljia Einari Nenonen tekee meille parhaillaan kansainvälistymissuunnitelmaa opinnäytetyönään ja on kiinnostavaa ja kutkuttavaa nähdä, mihin tämä tulee vielä johtamaan!

Katso alta Elisan ja Johnnyn tosi kaunis häävideo!

 

Play
Slider
Jaa
Jaa