Aktiviteetteja Riihon Majatalossa ja lähiympäristössä

Elokuussa meillä ja Riihon kylällä kävi perheensä kanssa vierailemassa amattimainen matkabogaaja, Heidi - Himomatkaaja. Viikonlopun aikana he tutustuivat eläväisen Riihon kylän matkailijoille tarkoitettuun tarjontaan. Heidi kirjoittaa blogia mm. www.rantapallo.fi -sivustolle. Koulutukseltaan Heidi on toimittaja ja hänen ammattitaitonsa kirjoittajana näkyy hyvin hänen tekemissään matkaraporteissa. Tästä voit lukea hänen matkastaan. 

Heidi - Himomatkaaja
Heidi - Himomatkaaja

Eräopas vie retkille

Melominen-jonossa

 

Eräopas Markku Jokela järjestää esimerkiksi kolmen lajin kokonaisuuksia. Iltapäivän kokonaisuus voi sisältää vaikkapa korikiipeilyä ja jousiammuntaa Majatalon pihalla ja melontaa Riihijärvellä. Iltapäivän voi käyttää myös pidempään melontaretkeen, jolloin liikkeelle lähdetään leirikeskuksen rannasta, melotaan reilun parin kilometrin pituinen reitti jokien ja järvien halki nuotiopaikalle. Siellä nautitaan välipalaa tai kahvia ja palataan myötävirtaan takaisin. Talvisin mahdollisuus lumikenkäretkeilyyn. Markku voi järjestää myös upean ilotulituksen tapahtumaanne. Kysy meiltä oheispalveluiden hintoja.

 

Himmaanhuippu

Nakotorni-himmaanhuippu

 

Pienen patikointimatkan päässä, Himmaanmäellä, kohoaa 22 m korkea näkötorni, Himmaanhuippu. Tornista avautuu upea maisema seutukunnan yli. Torni on niin korkea, että kaikki eivät uskalla ylös asti kiivetä.  Viemme halutessanne retkikahvit tornille. Kesäisin tornin juurella on kesäkahvio.

 

Maalaiselämää

Lehma-riihon-pellolla

 

Riihiahon maatila sijaitsee pellon toisella puolella. Koko porukan voi viedä tutustumaan aitoon lypsykarjatilaan naapuriin. Näin jokainen pääsee itse näkemän, mistä se maito sinne kauppojen hyllyille tulee. Tilavierailusta peritään edullinen hinta.

 

Hinta:

Tilavierailu alk. 80€ / ryhmä

 

Kännikota

Kannikota-ulkoa

 

Kilometrin päässä, Kännikäntiellä, sijaitsee tunnelmallinen Kännikota ja savusauna lammen rannalla. Tässä on oiva paikka kivan illan viettämiseen vaikka leirin viimeisenä iltana. Kännikodalta järjestyvät myös railakkaat mönkijäsafarit Tyhy-päiviin tai polttariporukoille. Kännikota myy kalastuslupia lohilammilleen ja vie asiakkaita myös metsästysretkille.

 

Kokkomäen talli

Ratsastusta

 

Kokkomäen talli sijaitsee Keuruun Asunnalla. Pollet tulevat paikalle autolla ja ratsaille päästään Majatalon pihasta. Kokkomäen hevoset ovat luotettavia ratsuja. Tarvittaessa pihaan saadaan pystyyn vaikka kotieläinpiha.

 

Höyryveturipuisto

Hoyryveturi-paastaa-hoyryja

 

Haapamäellä sijaitsee maailman suurin höyryveturipuisto. Rautateiden nostalgiaa sadalta vuodelta! Veturierikoisuudet, puiston oma rata ja tarkka pienoisrautatie. Lapsille uudistettu puuha-alue. Polttariporukoille tai tyhy-päiviin sopiva resiinarallimahdollisuus. Veturipuistossa on myös suosittu tanssilava.

 

Vaissin tilamyymälä

Vaissin kaalikaaryleet

 

Vaissin tilan tehtaanmyymälä myy käteiskaupalla maankuuluja kaalikääryleitä sekä riiholaisen Taatilan maatilan tuotteita. Käy poikkeamassa!

 

Kalevalainen jäsenkorjaaja

Janne jasenkorjaaja

 

Janne Riihonen, kalevalaisen jäsenkorjauksen opiskelija, tekee oppilastyönä jäsenkorjausta. Kalevalainen jäsenkorjaus on perinteinen suomalainen hoitomuoto, jossa hellävaraisesti käsitellen vapautetaan kiristäviä lihaskalvoja jaloista niskaan asti. Janne tulee sovittaessa tekemään hoitoja Majatalon vieraille.

 

Hoidon kesto n. 1,5-2 tuntia ja hinta alk. 50€.

 

Klassinen hieronta

Lenita Roth on paikallinen hieroja, joka tulee sovittaessa tekemään hoitoja Majatalon vieraille. 

 

Ympäristössämme koettavaa

 

Toteutetaan suunnitelmasi